KOHTI NYKYISTÄ KIRKKORAAMATTUA

Kirkolliskokous asetti vuonna 1973 raamatunkäännöskomitean uutta Kirkkoraamattua varten. Käännöskomiteaan kutsuttiin mukaan jäseniä myös Suomen vähemmistökirkoista. Tavoitteena oli kääntää Raamattu hyvälle yleiskielelle.

Edellinen Kirkkoraamattu oli vuosilta 1933 (Vanha testamentti) ja 1938 (Uusi testamentti). Aikaa ei siis ollut kulunut kovin paljoa edellisen käännöksen valmistumisesta. Vuosien 1933/1938 käännös edusti kuitenkin 1800-luvun kieltä ja käännösihanteita, kuten alkutekstin ja käännöksen muodollista vastaavuutta.

Raamattua käännettiin myös virallisten raamatunkäännösten välisenä aikana. Pentti Saarikoski käänsi Matteuksen evankeliumin vuonna 1969. Tulkinta oli melko vapaa ja modernisoiva. Kääntäjän mukaan työ oli saanut vaikutteita myös italialaisen ohjaajan Pier Paolo Pasolinin elokuvasta Matteuksen evankeliumi.

Suomen Pipliaseura julkaisi yhdessä Suomen kirkon sisälähetysseuran kanssa vuonna 1972 Uuden testamentin käännöksen Uusi testamentti nykysuomeksi, joka myös toi esille uuden raamatunkäännöksen tarpeen. Käännöksessä lähdetään liikkeelle laajemmista kokonaisuuksista, ei niinkään yksittäisten sanojen tarkasta kääntämisestä.

Kirkolliskokouksen vuonna 1973 asettaman raamatunkäännöskomitean tavoitteena oli nykykielinen käännös, joka noudattaa alkuperäisteoksen sisältöä ja tyyliä. Raamatun tekstiä ei pyritty modernisoimaan liikaa. Tarkoituksena oli myös paremmin tuoda esille Raamatun alkuperäisten kirjoittajien taustat. Raamatunkäännöksen kielen tavoitteeksi asetettiin luonteva ja nykyaikainen suomen yleiskieli. Käännöstä ajateltiin tehtävän erityisesti tuleville sukupolville, jotta Raamatusta ei vieraannuttaisi. Käännöstyössä hyödynnettiin myös uusimpia tekstilöytöjä ja tieteellistä tutkimusta.

Käännöstyössä käytettiin dynaamisen vastaavuuden periaatetta, jossa korostetaan kokonaissanoman merkitystä enemmän kuin yksittäisten sanojen vastaavuutta. Menetelmässä on tärkeää myös lukijoiden reaktio. Lukijoiden tulisi reagoida tekstiin samalla tavalla kuin lähtötekstin lukijat. Käännöksen tuli kuitenkin olla tarkka.

Vanhan testamentin käännös perustuu hepreankieliseen Biblia Hebraican Stuttgartin tekstilaitokseen, joka on ilmestynyt vuosina 1969-76. Uuden testamentin käännöstyössä on lähteenä käytetty Nestle - Alandin Novum Testamentum Graece 26. painosta.

Uusi Kirkkoraamattu hyväksyttiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa vuonna 1992. Käännös herätti myös kritiikkiä, sillä monet olivat tottuneet vanhan käännöksen kieliasuun. Vanha käännös on paikoin käytössä nykyäänkin.

 

Suomenkielisen raamatunkäännöksen tie on ollut pitkä. Kuvassa ensimmäinen suomenkielinen Raamattu vuodelta 1642.