Mikael Agricola-säätiö | Maistraatinportti 2 A | 00240 Helsinki | mikael.agricola@bible.fi

  • Etusivu
  • Elämä
  • Ura
  • Uusi testamentti
  • Kirjallinen työ
  • Agricolan kieli
  • Mikael Agricola 2000-luvulla
  • Raamatunkäännöstyön historia
    • Raamatun synty
      • Uuden testamentin synty
      • Vanhan testamentin synty
    • Varhaiset raamatunkäännökset
    • Kyrilloksen ja Methodioksen käännöstyö
    • Reformaation aika
    • Käännöstyö Suomessa
    • Uudemmat käännökset Suomessa
    • Raamatunkäännöstyö
  • Kirjallisuutta
  • Linkit
  • Yhteystiedot

RAAMATUN SYNTY


Sana Raamattu perustuu kreikankieliseen sanaan grammata, joka tarkoittaa kirjoituksia. Raamattu jakaantuu Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Vanha testamentti koostuu lakikirjoista, historiallisista kirjoista, runollisista kirjoista ja profeettakirjoista. Uusi testamentti koostuu evankeliumeista, Apostolien teoista, kirjeistä ja Johanneksen ilmestyksestä.

Raamatulla on pitkä syntyhistoria. Se ei ole syntynyt vain yhden kirjoittajan kynästä, vaan sillä on noin tuhannen vuoden kuluessa ollut useita kirjoittajia. Suurin osa Vanhasta testamentista sai nykyisen muotonsa kun israelilaiset olivat hävityn sodan vuoksi pakkosiirtolaisuudessa (587-538 eKr.) ja myöhemmin sen jälkeen.

Uuden testamentin evankeliumit kirjoitettiin, jotta tieto Jeesuksen elämästä säilyisi. Evankeliumien oli myös tarkoitus antaa hengellistä tukea kristityille. Tärkeimmät Uuden testamentin kirjoitukset valmistuivat noin ensimmäisen vuosisadan puolivälissä. Tärkeimpinä pidetyistä kirjoituksista vakiintui vähitellen kaanon eli pyhien kirjoitusten kokoelma.

On olemassa myös niin sanottuja deuterokanonisten kirjojen kokoelma (apokryfit), jotka sisältyvät Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan mutta eivät heprealaiseen Raamattuun. Kristityt käyttivät aluksi kreikankielistä Septuagintaa, joten apokryfikirjat kuuluvat esimerkiksi roomalais-katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämiin raamatunkäännöksiin. Martin Lutherkin suositteli niiden lukemista.