VULGATA

 

Latinankielisiä raamatunkäännöksiä alkoi syntyä lännen kirkossa 100- ja 200-luvulla jKr. Käännökset laadittiin kreikankielisen Septuagintan pohjalta ja niistä käytetään yhteisnimitystä Vetus Latina. Käännökset olivat tekstiltään jonkin verran toisistaan poikkeavia.

Läntisessä kristikunnassa heräsi tarve yhdenmukaiselle latinankieliselle raamatunkäännökselle. Paavi Damasus I antoi tehtävän vuonna 383 munkki Hieronymukselle (347-420), joka oli oppinut mies ja osasi myös hepreaa.

Hieronymus käänsi Raamatun tekstejä osittain kreikankielisestä Septuagintasta, osittain suoraan heprean kielestä. Hänellä oli käytössään myös vanhoja latinankielisiä tekstejä.

Latinankielistä raamatunkäännöstä kutsutaan nimellä Vulgata, joka tarkoittaa yleisesti tunnettua. Käännös valmistui vuonna 405, mutta yleiseen kirkolliseen käyttöön se levisi vasta 600-luvulla. Vulgata julistettiin roomalais-katolisen kirkon viralliseksi raamatunkäännökseksi vuonna 1564 Trenton kirkolliskokouksessa.

Latinankielisen Vulgatan merkitys länsimaisessa teologiassa on suuri. Se oli pitkään ainoa lännen kirkossa käytetty raamatunkäännös, joten sillä on ollut suuri vaikutusvalta ja sen merkitys uskon ymmärtämisen kannalta on ollut huomattava. Vulgatan vaikutus ulottuu nykypäiviin saakka. Esimerkiksi systemaattisen teologian sanasto on suurelta osin peräisin siitä. Vulgatan avulla saadaan myös tietoa varhaisista Raamatun käsikirjoituksista sekä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä.