KÄÄNNÖSTYÖN KÄYTÄNTÖ

Mikael Agricolalla ei ollut käytössään sanakirjoja, kun hän aloitti Uuden testamentin suomentamisen. Uuden testamentin kääntäminen onnistui kuitenkin vertailemalla erikielisiä tekstejä keskenään. Agricola itse ilmoitti Uuden testamentin alkupuheessaan, että se on suomennettu osittain kreikan-, latinan-, saksan- ja ruotsinkielisistä laitoksista. Tutkimuksissakin on todettu, että Agricola on käyttänyt lähteitä rinnakkain ja lähes yhtä paljon.

Uusi testamentti on alun perin kirjoitettu kreikan kielellä. Agricola tutki alkukielistä tekstiä suomennosta tehdessään. Agricola oli todennäköisesti opiskellut kreikkaa jo Suomessa ennen lähtöään opiskelemaan, ja syventynyt kieleen Wittenbergissä. Kreikankielisenä lähteenä Agricola käytti humanisti Erasmus Rotterdamilaisen julkaisemaa Uuden testamentin kreikankielistä alkutekstiä.

Latinankielisiä lähteitä Agricolalla oli käytössään kaksi: katolisen kirkon käyttämä Vulgata, sekä Erasmuksen latinankielinen käännös Uudesta testamentista. Latina oli tuolloin kouluissa ja yliopistoissa yleisesti käytetty kieli, ja siksi Agricolalle tuttu.

Klassisten kielten lisäksi Agricola käytti hieman aiemmin ilmestyneitä saksan- ja ruotsinkielisiä käännöksiä. Uusi testamentti painettiin ensimmäisen kerran saksaksi Martin Lutherin kääntämänä vuonna 1521. Koko Raamattu painettiin saksankielisenä 1534. Ruotsiksi Uusi testamentti ilmestyi 1526 ja koko Raamattu 1541. Ruotsinkielisistä käännöksistä Agricolalla oli käytössään Uuden testamentin osuus, sillä hän aloitti oman käännöstyönsä jo 1530-luvun lopulla.

Lutherin kääntämä Raamattu

(Mikael Agricolan kieltä ovat tutkineet esimerkiksi Marja Itkonen-Kaila ja Simo Heininen)